Etusivu >  Toiminta >  Musiikki >  Kuorot >  Aurora

Aurora

Aurora-nuorisokuoron laulajat ovat noin 15 - 18-vuotiaita. Kuoro laulaa esimerkiksi gospelia, klassista musiikkia, kansanmusiikkia eri maista ja elokuvamusiikkia.

Aurora esittää ohjelmistoaan kaksi- ja kolmiäänisesti. Kuoro esiintyy ahkerasti Hämeenlinnan seudulla. Esiintymisiä on myös muualla Suomessa sekä ulkomailla.  Elokuussa 2005 kuoro oli mukana Hämeenlinnan Kulttuuritukussa järjestettävän Hippalot-festivaalin Kuningas Lear -näytelmässä.

Nuorisokuoro Auroran edellinen konserttimatka suuntautui viime huhti- ja toukokuun vaihteessa Italiaan. Esiintymisiä oli Mezzolarassa Bolognan lähellä sekä Venetsian lähellä sijaitsevassa Marosticassa, jonka paikallinen nuorisokuoro on vieraillut aiemmin Hämeenlinnassa.

Kuorolla on yhteisesiintymisiä ja -tapahtumia Sibelius-opiston kanssa.

Aurora harjoittelee Poltinahon seurakuntatalolla tiistaisin klo 18.15 - 19.30.

Lisätietoja kuorosta ja laulukokeesta: Ismo Savimäki p. 050-587 6527