Tapio Lampisen saarna Hämeenlinnan kirkossa 2. Pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina 30.4.2006 klo 10
JEESUS ON PORTTI TURVAAN (Jh 10:1-10)
Lapsuuden ensimmäisistä sirkuksessa käynneistä minulle on jäänyt muistikuva, että sirkustaiteilijat olisivat tehneet vaaralliset temppunsa ilman turvaverkkoja. Sittemmin heidän alleen aloitettiin levittää turvaverkot. Muistan hyvin, miten lapsen mielestä valtavan suuria verkkoja alettiin asentaa areenalle aina ennen trapetsitaiteilijoiden huimaavia taidonnäytteitä. Voisi kuvitella, että verkot olisivat tehneet sirkuskäynnistä vähemmän antavan. Näin ei ollut. Jo verkkojen levittäminen loi jännittävän odotuksen: nyt on tulossa jotain tosi taidokasta. Turvaverkollisia esityksiä oli myös jotenkin levollisempi seurata. Tiesi, että jos nuo hurjat, ihmisen kykyjen äärirajoilla liikkuvat temput epäonnistuvat, sankarit eivät loukkaannu vaan he putoavat turvallisesti verkkoon.
Sirkusmaailmasta käsite turvaverkko on siirtynyt poliittiseen käyttöön. Hämeenlinnan-Vanajan seurakunnan Diakonia ja yhteiskuntatyönlinja 2010 -ohjelmassakin on otsikko “Turvaverkkojen rakentaminen ja lujittaminen”.
Muistini mukaan tuo käsite tuli poliittiseen käyttöön 1990-luvun alun laman yhteydessä. Siihen saakka olimme rakentaneet - vähän niin kuin itsestään selvyytenä - hyvinvointiyhteiskuntaa tai niin kuin silloin enimmäkseen taidettiin sanoa hyvinvointivaltiota. Nyt alkoi kuulua ääniä, ettei meillä olisi varaa pitää sitä yllä. Sellaisiakin mielipiteitä alkoi esiintyä, ettei hyvinvointivaltio olisikaan pelkästään hyvä asia. Hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista tarvitsi alkaa perustella. Yhtenä perusteluna käytettiin sitä, että yhteiskunnan on levitettävä turvaverkkoja niitä varten, jotka putoavat sen vauhdista.
Ihmiset etsivät turvaa. Turva-teeman varaan on rakennettu menestyneitä vaalikampanjoitakin. Kirkkovuoden mukaan vietämme tänään toista sunnuntaita pääsiäisestä. Tätä päivää sanotaan myös hyvän paimenen sunnuntaiksi. Tosiasiassahan tänä vuonna tämä päivä kai sittenkin useimmille meistä kirkossa olijoistakin on ensisijassa vapunaatto. Vappu on liputuspäivänä nimetty Suomalaisen työn päiväksi. Katolinen kirkko on luopunut juhlimasta Vapulle nimen antanutta pyhimystä ja nimennyt toukokuun ensimmäisen työmies Joosefin päiväksi kunnioittaakseen näin Jeesuksen perheen isää, rakentaja Joosefia ja hänen kauttaan kaikkia työntekijöitä. Tämä jumalanpalvelus on nimetty työn jumalanpalvelukseksi.
Ihmiset rakentavat turvansa monien asioiden varaa. Perinteisesti me suomalaiset olemme olettaneet työn tuovan turvaa. Olemme ajatelleet: Kun teen työni tänään hyvin, se palkitaan niin, että saan huomennakin tulla työhön. Tämän ajatuksen takana on ollut Lutherin uskonpuhdistuksen oppi arjen työstä jumalanpalveluksena.
Viime aikoina olemme joutuneet näkemään, miten yhä useampien työntekijöiden kohdalla tämä perusturvallisuus ei olekaan toteutunut. Työpaikat ovat menneet vaikka työtä olisi tehty kuinka tunnollisesti ja menestyneesti hyvänsä. Muistan hyvin, milloin ensimmäisen kerran törmäsin tällaiseen tapaukseen. Silloiselta asunpaikaltani, Lohjalta innovatiivinen, erinomaista tulosta tehnyt it-alan tehdas lopetettiin yht’äkkiä. Se oli tosi katkeraa työntekijöille. Se oli myös hämmentävää. Yksi perusperiaatteista, joille suomalainen yhteiskunta oli rakennettu, ei enää pitänytkään paikkaansa.
Jälkeenpäin katkeran suloista vahingoniloa saatiin, kun ilmeni, että lopettamispäätöksen tehnyt johtajakin oli menettänyt työpaikkansa. Tuotanto ei ollutkaan noussut samalle tasolle uudessa sijoituspaikassa. Työpaikkoja se ei tuonut takaisin.
Tuntuukin siltä, että työstä on tullut äärimmäisiä suorituksia vaativaa sirkustemppuilua. Koko ajan on vaarassa pudota. Siksi tarvitaan turvaverkkoja. Erona on se, että sirkustaitelija putoaa vain, jos tekee virheen, vaikka kuinkakin pienen. Työelämässä voi pudota vaikka suoritus olisi täydellinen.
Jaa, että miten tämä muka liittyy päivän evankeliumiin? Evankeliumissa puhutaan Jeesuksen aikaan hyvin yleisestä, jossei yleisimmästä ammatista, paimenesta. Olisiko siis työ yhdistävä teema?
Evankeliumissa puhutaan myös lammastarhasta. Lammastarha on paikka, jonne paimenet vievät laumansa yöksi turvaan pedoilta, varkailta ja muilta uhilta. Nyt Jeesus sanoo, että hän on portti, jonka kautta pääsemme turvaan. Yhdistävä tekijä on siis turvan saaminen.
Jeesus antaa ymmärtää, että vain hän on ainoa oikea portti. Mistä me tämän tiedämme? Eikö olisi parempi vähän vertailla eri turvamahdollisuuksia ensin.
Tähän voi heti aluksi todeta, ettei ainakaan sellainen lammas tai ihminen, joka on juoksemassa pakoon petoa, paljon välitä vertailla eri turvapaikkojen välillä, vaan ensimmäisen nähdessään juoksee kiiruusti sinne. Tänään, tällä hetkellä meille turvattomille tarjotaan Kristus-porttia turvaan. Pelastus on läsnä nyt.
Mutta jos ajattelemme, että meillä on aikaa valikoida turvapaikkojen välillä niin tarkastellaan sitten, millainen Jeesus-turva on verrattuna muihin turvamahdollisuuksiin.
Aamutelevisiossa näytetään pätkiä vanhoista uutisfilmeistä. Joissakin kerrotaan aikansa valtionjohtajien vierailuista. Jos näkemäänsä vertaa nykytilanteeseen, huomaa suuren eron. Tuohon aikaan valtiolliset johtajat eivät olleet turvamiesten piirittämiä niin kuin nykyään. He pystyivät liikkumaan vapaasti eri paikoissa. Tapaamaan ihmisiä. Nykyään he enimmäkseen voivat kulkea vain ennakolta suunniteltuja reittejä. Tervehtimään ihmisiä kaukaa kättään heiluttamalla. Samalla kun tuollaiset turvajärjestelyt turvaavat kuuluisuuksien hengen, jos aina pystyvät siihenkään, ne tekevät turvattavasta vangin. Hänen liikkumamahdollisuutensa ovat hyvin pienet.
Yhä laajemmissa osissa maailmaa rikkaiden ihmisten kodeista on samalla tullut heidän vankiloitaan vahtikoirineen ja sähköaitoineen. Turvan takaaminen on tehnyt asunnosta vankilan. Voidaan sanoa, että sananlasku "kotini on linnani” on toteutunut linna sanan molemmissa merkityksissä.
Jokainen meistä pyrkii monin tavoin turvaamaan elämänsä, hankkimaan itselleen ja lähimmäisilleen turvaa. Edellä oli puhe työstä. Julkisuudessa on viime aikoina puhuttu varsin paljon kirkosta eroamisista. Kun olen seurannut noiden keski-ikäisten eroajien haastatteluja, olen ollut huomaavinani, että he ajattelevat pystyvänsä turvaamaan elämänsä itse. He eivät tarvitse turvakseen kirkkoa, mutta ei kuntaa eikä valtiotakaan. Ei myöskään työväenliikkeen perinteistä turvaorganisaatiota ammattiyhdistyksiä. He kokevat, etteivät tarvitse mitään yhteisöä turvakseen. Työväen perinteinen mielenosoituspäivä, Vappu, on heille pelkkä kevätjuhla.
Hyvin yleinen, ja hyväkin turvan lähde on raha. Voimme turvata myös perheeseen, ammattiin, omakotitaloon, hengelliseen kotiin eli uskonnolliseen ryhmään, tekniikan kehitykseen, toiseen ihmiseen. Jokainen voi hetken miettiä, mihin itse turvaa.
Mutta rahalla niin kuin muillakin turvakeinoillamme, on sama ominaisuus kuin edellä mainituilla turvajärjestelyillä. Antaessaan turvaa ne samalla tekevät meistä orjiaan. Englantilainen Eileen Barker on omistanut elämänsä ns. uusien uskonnollisten liikkeiden tutkimukselle. Hän on osoittanut, että nämä yhteisöt voivat olla hyvin turvallisia mutta samalla myös täydellisiä vapauden riistäjiä. Joissakin on esim. aviopuolisoksi otettava johtajan määräämä henkilö. Samoin täydelliseen turvaan pyrkineet tai pyrkivät poliittiset järjestelmät muuttuvat yleensä vankiloiksi.
Jeesus tarjoaa turvaa, josta hän sanoo, että me voimme vapaasti tulla ja mennä. Säilytämme siis vapautemme, turvan saamisesta huolimatta.
Diakonia ja yhteiskuntatyönlinja 2010 ohjelmassa sanotaan: “seurakunnan tulee .... edistää työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista.” Työstä voi tulla vankila, joka estää vapaan kulkemisen näiden kahden elämän alueen välillä.
Jeesus tarjoaa turvaa, josta hän sanoo, että me voimme vapaasti tulla ja mennä. Säilytämme siis vapautemme, turvan saamisesta huolimatta.
Ja sitten toinen seikka. Muut turvat usein vaativat meiltä suuria ponnistuksia. Ne kuluttavat meitä. Jeesus sanoo, että ne ovat varkaita ja rosvoja. Ne perustuvat vaatimuksiin. Antaessaan turvaa ne samalla verottavat, hävittävät ja jopa T tappavat. T Jeesus ei vaadi lampailtaan mitään. Hän vain kutsuu ja kulkee edellä, ei piiskaa. Me kelpaamme juuri sellaisina kuin olemme. Meillä ei tarvitse olla mitään annettavaa. Meidän ei tarvitse yrittää olla yhtään parempia, ei tarvitse uhrautua toisten ihmisten edestä, ei valikoida ihmissuhteitamme, ei hävittää niitä, ei tehdä säännöllisiä hengellisiä harjoituksia. Me vain olemme hänen varassaan ja saamme lahjana yltäkylläisen elämän, joka kestää ikuisesti.
Sanalasku sanoo: “Hädässä ystävä tutaan.” Muut turvat tahtovat olla sellaisia, että ne toimivat hyvin, kun meillä menee hyvin, mutta kun tilanne huononee: Vaara uhkaa, ravinto loppuu, voimat loppuvat, turvamme katoaa kuin tuhka tuuleen. Me jäämme yksin. Jeesus sanoo: että kun palkkarenki näkee suden tulevan, hän jättää lauman ja pakenee. Jeesus on meidän kanssamme juuri vaarassa ja ahdistuksessa, heikkoudessa. Silloin iankaikkisen elämän osallisuus erityisesti tulee todeksi. Hyvä paimen osoittaa nälkään nääntyvälle laitumen. Takeena tästä on, että hän on kuollut edestämme.
Edellä sanomani voi antaa kovin passiivisen kuvan kristitystä ja kristittyjen yhteisöstä kirkosta ja sen paikallisesta ilmentymästä seurakunnasta. Se mitä sanoin Kristuksesta toteutuu meidän suumme, käsiemme ja jalkojemme, koko olemuksemme avulla. Kun olin kirjoittanut näin, aloin miettiä, miten tämän asian kanssa oikein on. Ensi lisäsin sanan myös. Sitten ymmärsin, että se miten Kristuksen antama turva toteutuu maailmassamme, olisi ihan oman saarnan aihe. Niin sanon tässä vain: Se mitä sanoin Kristuksesta toteutuu myös meidän suumme, käsiemme ja jalkojemme, koko olemuksemme avulla, siksi Hämeenlinnan-Vanajan seurakuntakin tarvitsee Diakonia- ja yhteiskuntatyön linja 2010 -ohjelman. Ohjelmassa todetaan mm.
”Seurakunta ei vasta silloin ”tule” työpaikalle, kun sen työntekijä astuu tehtaan portista sisään. Seurakunta on jo siellä jäsenissään.
Ohjelman yksi tavoite on: Seurakunnan tulee edistää hyvän työn kriteereiden toteutumista työelämässä. Ohjelmassa todetaan myös: “Seurakunnan tehtävä on olla välittämisen ja huolenpidon puolestapuhujana individualismin ja kilpailutalouden arvojen vastapainona.”
Kun Jeesuksen aikana puhuttiin paimenesta ei kuulijoiden mieleen tullut vain yleisen ammatin harjoittaja. Heidän ajatuksensa ohjautuivat myös kuninkaisiin. Itämaisessa perinteessä kuninkaan, hallitsijan katsottiin olevan kansansa paimen.
Kuka on Sinun elämäsi kuningas? Kenellä on elämässäsi valta. Jos se on Kristus paimenella, olet vapaa koska tahansa kulkemaan ulos maailmaan ja palaamaan koska tahansa turvaan kuninkaasi luo. Hänen. valtakunnassaan ei ole orjia. Hänen valtakunnassaan "rötösherrat”, jotka vaativat Sinulta jotain on jo pantu kuriin. Hänen valtakunnassaan sinä et jää yksin “kuin nalli kalliolle”.
Tänään tässä jumalanpalveluksessa on Jeesus sanassaan läsnä. Pelastuksen hetki on nyt. Varmemmaksi vakuudeksi voimme kuulla hänen äänensä näkyvässä muodossa ehtoollisen leivässä ja viinissä. Portti on auki. Jos kuulet hyvän paimen äänen, tiedät kuuluvasi pelastettujen laumaan sillä muut eivät sitä kuule. Kun kuulet, saat olla varma pelastuksestasi.
Tunnustakaamme yhteinen kristillinen uskomme.