Tampereen hiippakunnan piispa Juha Pihkalan avajaispuhe Hämeenlinnan Raamattutapahtumassa “Julkinen salaisuus” 5.5. 2006
Alussa oli Sana.
Sana oli Jumalan luona,
ja Sana oli Jumala.
Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
Kaikki syntyi Sanan luomana.
Mikään, mikä on syntynyt,
ei ole syntynyt ilman häntä.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo.
Valo loistaa pimeydessä,
pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.
Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen. Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli.
Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen,
oli tulossa maailmaan.
Maailmassa hän oli,
ja maailma oli hänen luomansa,
mutta se ei tuntenut häntä.
Hän tuli omaan maailmaansa,
mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan,
hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi,
kaikille, jotka uskovat häneen.
He eivät ole syntyneet verestä,
eivät ruumiin halusta,
eivät miehen tahdosta,
vaan Jumalasta.
Sana tuli lihaksi
ja asui meidän keskellämme.
Me saimme katsella hänen kirkkauttaan,
kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.
Hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Sanasta on tänään kysymys, Sanasta isolla ja sanoista pienellä kirjaimella. Millainen olisi maailma, jossa kyllä kuuluisi tuulen humina puissa ja pensaissa, sateen ropina ja kohina, ukkosen jylinä, purojen solina ja koskien pauhu, hyönteisten surina ja lintujen laulu, maaeläinten vikinät, yninät, huudot ja karjaisut, mutta ei yhtään ainoata sanaa? Millainen olisi maa ilman ihmistä? Millainen olisi elävä maa ilman tietoisuutta itsestään?
Useimpien tutkijoiden mielestä jo elämä sinänsä on maailmankaikkeudessa äärimmäisen epätodennäköinen asia. Maamme päällä sitä kuitenkin arvellaan olleen jossain muodossa jo 3,5 miljardin vuoden ajan. Sanoja täällä sen sijaan on kuultu korkeintaan parisen sataa vuosituhatta. Se on tapahtumana vielä suunnattomasti epätodennäköisempi kuin elämä. Vaikka elämä jatkuisi vielä toiset kolme miljardia vuotta, uusia puhujia tuskin enää nousisi sen rikkaasta helmasta. Maapallomme miljoonista elämänmuodoista vain yhdelle on annettu sanat.
Maailmankaikkeuden tilan ja ajan käsittämätön suuruus alkoivat avautua ihmisille juuri niihin aikoihin kuin ensimmäinen koko Raamattu saatiin suomeksi. Sen salaisuus, kosmoksen salaisuus on siitä lähtien syvästi koskettanut monia. Se on järkyttänyt monia, pieneen ja turvalliseen maailmaan tottuneita ihmisiä. Ranskalainen kristitty matemaatikko Blaise Pascal kirjoitti 1650-luvulla: Tämä äärettömän avaruuden ikuinen hiljaisuus kauhistuttaa minua.
Niin kauan kuin on ollut sanoja, on ollut myös kysymyksiä. Ihminen on kysynyt: Mikä minä olen, kuka minä olen? Mikä on elämäni mieli ja merkitys? Mihin minä menen? Mikä on päämääräni? Miksi minä kärsin ja olen syyllinen? Näitä kysymyksiä on tehty silloin, kun maailma tuntui vielä pieneltä, ja niitä tehdään edelleenkin. Niihin saataviin vastauksiin on kätkeytynyt ihmisenä olemisen salaisuus.
Ihmisen kysymykset ovat pysyneet samoina. Kun selaan vuoden 1642 Raamatun näköispainosta, joka on tehty valokuvaamalla alkuperäiset sivut, huomaan monessa kohdassa alleviivauksia. Omasta Raamatustani löydän usein omia merkintöjäni samoista paikoista. Se on sekä riipaiseva että iloinen asia. Kysymykset ovat olleet samoja, ehkä myös vastaukset. Muuttuvassa on läsnä muuttumaton.
Vaikka maailmassa on hirvittävän paljon sanoja ja monet turhien, valheellisten ja väärien sanojen tulvaan kyllästyneet ja pettyneet etsivät hiljaisuutta, silti kykymme sanoa edes jotakin on todiste ainutlaatuisuudestamme ja ihmeellisyydestämme käsittämättömän suuressa kosmoksessa. Vain ihminen osaa kirota ja rukoilla. Vain ihminen osaa sopertaa sanan Jumala tai sitten puhua roskaa.
Johanneksen evankeliumin alussa avautuu valtava näköala, joka repäisee auki salaisuuden verhon. Se ulottuu vielä kauemmaksi kuin ulottuvat Raamatun ensimmäiset sanat: Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Se alku, josta Johannes puhuu, on Jumala itse ennen maailmankaikkeuden olemassaoloa. Silloin ei ollut mitään muuta kuin kolmiyhteinen Jumala yksin eikä tämä Jumala ollut mikään persoonaton voimavaikutus tai energia, vaan Sana, kreikaksi Logos.
Vaikka meidän on mahdotonta käsittää, millainen Jumala on ikuisuudessa, ennen maailmaa ja maailman ulkopuolella, Raamattu viestii meille, että hänen olemukseensa kuuluu sana. Jumala on keskusteleva, puhutteleva Jumala. Kirkkoisät käyttivätkin – tietysti hyvin inhimillistä – sanontaa, että Poika on Isän keskustelukumppani ja että Pyhä Henki on heidän keskinäisen rakkautensa side.
Kun Jumalan Sana loi maailman, hän loi lopulta myös ihmisen. Meille hän, joka on Sana, antoi sanat. Ihmisen silmissä ja sanoissa kaikki tässä maailmassa on saanut nimen ja merkityksen.
Mutta ihmistä ei ole luotu vain sitä varten, että maailma olisi tietoinen itsestään, vaan myös sitä varten, että maailma olisi tietoinen alkuperästään ja etsisi yhteyttä siihen. Meille on annettu sanat, että me puhuisimme Jumalalle, luottavaisesti kertoisimme hänelle ilomme ja surumme, luovuttaisimme hänelle kiitollisina koko elämämme. Sana on luonut meidät keskustelukumppaneikseen.
Vaikka ihmiskunta on synnin vallassa ja monin tavoin sen turmelema, Jumala on aina sitä puhutellut. Valo on aina loistanut ihmisille, pahan pimeys ei ole voinut Jumalan kirkkautta sammuttaa. Maailma on aina ollut Jumalan maailma. Pimeydessäkin elävä ihminen kuuluu Jumalalle. Omaansa hän on puhutellut, vaikka hänen sanansa onkin otettu huonosti vastaan.
Kokonaan ilman vastausta sana ei ole jäänyt, sitä osoittavat ihmiskunnan uskonnot. Vaikka niissä on paljon pimeyttä ja harhaa, ne eivät ole pelkkää pimeyttä ja harhaa. Syvällä niissä kytee syntiin langenneen ihmisen pelastuksen kaipuu, ikuisuuden ikävä, kaikille meille tuttu. Jos Jumalan Sana ei olisi lainkaan puhutellut ihmistä, hän ei enää kaipaisi pelastusta. Hän olisi joko paatuneen tyytyväinen pimeyteensä tai sitten siitä epätoivoinen. Mutta pelastusta hän ei odottaisi.
Jumala on aina puhunut ihmisille, valo on aina loistanut pimeydessä, mutta erityisesti hän on puhunut ihmisille siinä pelastushistoriassa, jota Vanha testamentti kuvaa ja joka saa täyttymyksensä Uuden testamentin sanomassa. Vanhassa testamentissa toistuu toistumistaan ilmaus: Jumalan sana tuli siinä ja siinä tilanteessa sille ja sille ihmiselle, useimmiten sellaiselle, jota kutsutaan profeetaksi.
Miten ja millaisena Jumalan sana tuli profeetoille tai muille hänen valitsemilleen ihmisille? Se ei tullut taivaallisella kielellä, vaan tavallisella, ihmisten kielellä. Jumalan puhuttelu ja viesti muuttui profeetan sanaksi, ihmisen sanaksi. Se kulki profeetan persoonan lävitse, imi itseensä sen ominaislaadun, imi itseensä hänen aikakautensa ja ympäristönsä ominaislaadun, värittyi siitä. Se tuli kokonaan ihmisen sanaksi, mutta säilyi myös Jumalan sanana. Näin syntyi vähitellen se kirjakokoelma, jonka tunnemme Vanhana testamenttina. Se on juutalaisten koko Raamattu ja suurin osa meidän Raamatustamme.
Millaista sitten on Vanhan testamentin sana, Jumalan sana ihmisen sanoissa ja ihmisen sanoina? Se on elämän sanaa, totuuden sanaa ja armon sanaa.
Se on elämän sanaa, koska se avaa silmiemme eteen ja kertoo meille ihmiselämän sellaisena kuin se on. Vaikka maailman ulkonainen muoto on historian kuluessa muuttunut, meidän ajassamme ei ole mitään sellaista, mitä Vanha testamentti ei olisi jo kertonut. Siellä on koko ihmiselämä kaikessa ihanuudessaan ja kauheudessaan. Se kertoo äärimmäisen rehellisesti, millaiseen maailmaan Jumalan Sana on tullut.
Se on totuuden sanaa, koska se kertoo meille järisyttävän tinkimättömästi, mitä ja millaisia me olemme Jumalan edessä. Hänen totuutensa, hänen vaativa tahtonsa, hänen lakinsa, ne välähtävät ja jyrisevät Vanhan testamentin teksteissä, iskevät ihmiseen ja paljastavat hänet kokonaan. Jumalan huikaisevan valon edessä minä olen läpikuultava kuin kirkkain lasi. Jumalan sana valaisee jokaisen ihmisen.
Se on armon sanaa, koska se lupaa pelastuksen synnin, kuoleman ja pimeyden vallassa olevalle ihmiselle. Se lupaa uuden yhteyden Jumalaan. Se lupaa armon hyvän valon lain pelottavan valon tilalle. Vanha testamentti on lupausten kirja. Lupaus toisensa perään on kantamassa niitä, jotka elämä ja laki ovat paljastaneet, niitä jotka ovat nöyrtyneet elämän ja Jumalan totuuden edessä. Evankeliumi on jo Vanhassa testamentissa. Se ei ole vain lain kirja. Se on myös armon kirja. Tähän kaikkeen Johanneksen alkujakeet viittaavat.
Johannes jatkaa kuitenkin eteenpäin:
Sana tuli lihaksi
ja asui meidän keskellämme.
Me saimme katsella hänen kirkkauttaan,
kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.
Hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Jeesuksessa Kristuksessa Jumalan sanat eivät vain tulleet ihmiselle, niin kuin Moosekselle Siinailla tai Pyhäkköteltassa Israelin erämaavaelluksen aikana, tai niin kuin monille profeetoille historian myllerryksissä, vaan hän, joka itse oli Sana, kaikkien noiden totuuden ja armon sanojen lähde, hän itse tuli Jeesuksessa kokonaan ihmiseksi ja asui meidän keskellämme. Hän ei vain tuonut totuutta ja armoa, vaan hän oli täynnä armoa ja totuutta. Hän ei ollut vain armon ja totuuden välikappale, vaan oli itse armo ja totuus. Hän oli itse elämä, kaiken elämän luoja ja lähde:
Kaikki syntyi Sanan luomana.
Mikään, mikä on syntynyt,
ei ole syntynyt ilman häntä.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo.
Sana tuli lihaksi. Hän ei tullut vain ihmisen hahmossa, vaan sulautui täydellisesti katoavan elämän ehtoihin, historian lainalaisuuksiin, siihen todellisuuteen, mikä on meidän todellisuuttamme. Hän, joka oli Jumalan ikuinen Sana, kuolee ristille naulittuna Jerusalemin muurien vieressä keisari Tiberiuksen hallintokauden lopulla. Johannes sanoo saman asian kuin Sardeen piispa Meliton muutama vuosikymmen myöhemmin:
Hän joka ripusti maan, ripustetaan
joka takoi taivaat, on taottu puuhun
joka kiinnitti kaiken, on kiinni puussa,
Valtiasta on pahoin pidelty
Jumala on surmattu.
Tämä on hän, joka teki taivaan ja maan
ja muovasi alussa ihmisen
jota laki ja profeetat julistavat
joka tuli lihaksi neitsyessä
joka ripustettiin puuhun
joka haudattiin maahan
joka herätettiin kuolleista
ja nousi taivasten korkeuksiin
joka istuu Isän oikealla puolella
jolla on valta kaikki tuomita
ja pelastaa
jonka kautta Isä teki kaiken
alusta iankaikkisuuteen asti.
Tämän käsittämättömän tapahtuman vuoksi syntyi Uusi testamentti. Tämän pohjattoman syvän salaisuuden vuoksi meillä on koko Raamattu.
Kristuksessa Sana on tullut lihaksi. Hän on elävä ja todellinen Jumalan sana, sekä maan päällä kulkeneena Jeesus Nasaretilaisena että Isän luona olevana korotettuna Kristus Kaikkivaltiaana. Jumalan Sana tuli ihmiseksi, puhui ihmisen sanoja, eli ihmisen elämän ja kuoli ihmisen kuoleman, mutta nousi kuolleista kuin Jumala, jotta me voisimme tuntea Jumalan pelastavan rakkauden syvyyden sekä heittäytyä kokonaan sen varaan.
Tavallaan myös Uudessa testamentissa tai oikeastaan koko Raamatussa Jumalan Sana myös tulee lihaksi. Jumalan Sana on ihmissanoissa. Uusi testamentti kertoo Kristuksesta, hänen persoonastaan ja työstään kymmenin kuvin ja näkökulmin: ihmisen sanoin. Maailmasta ihmisen sanat voivat sanoa syviä ja selkeitä asioita. Maailman voivat ihmisen sanat vangita täsmällisiksi matemaattisiksi lauseiksi. Jumalasta ne voivat puhua vain kuvin ja vertauksin.
Mutta Jumala on läsnä näissä ihmisen kuvissa ja vertauksissa. Ne eivät ole tyhjiä kuvia, vaan täynnä armoa ja totuutta, yhtä täynnä kuin oli Kristus itse. Nämä sanat puhuttelevat monasti hyvin syvältä meidän ajatteluamme. Ne avaavat silmämme näkemään maailman mielen ja merkityksen, oman paikkamme tässä kaikessa. Salaisuudesta on tullut julkinen. Sanoissa on läsnä Jumalan Logos joka kohtaa meidän inhimillisen logiikkamme, sen logiikan, jonka hän itse on luonut. Mutta nämä sanat ovat myös kädet, joka tarttuvat meihin ja ottavat meidät syliinsä, kantavat meitä ja siunaavat meitä niin kuin Jeesus maan päällä vaeltaessaan otti lapsia syliinsä ja siunasi heitä. Nämä sanat ovat enemmän kuin meidän ymmärryksemme ja ne kantavat meitä silloinkin, kun me emme enää ymmärrä mitään, sekä elämän ahdistuksissa että astuessamme viimeiselle matkallemme.
Raamattu on syntynyt historiassa. Se on syntynyt tiettyyn aikaan, tiettyyn paikkaan, tietyille ihmisille. Heille Jumalan “sana tuli”. Sillä tavalla myös Kristus tuli ihmiseksi. Hän eli roomalaisten miehittämässä Palestiinassa ja puhui arameaa. Hänen sanojaan on kuitenkin heti käännetty kreikan kielelle ja pelkästään sellaisina ne ovat välittyneet meille. Kaikki Uuden testamentin kirjat on kirjoitettu tavallisella, tavallisen kansan jokapäiväisessä elämässään käyttämällä myöhäisantiikin yleiskreikalla. Vanha testamentti taas on kirjoitettu tavallisella heprean kielellä.
Jos meidän on määrä kuulla Jumalan puhuttelu, meidän on joko opeteltava nämä kielet tai sitten Raamatun tekstit on käännettävä meidän kielellemme. Ne on käännettävä tavallisesta hepreasta ja kreikasta tavalliselle suomenkielelle.
Uuden testamentin käänsi ensimmäisen kerran suomeksi 1500-luvun puolivälissä Mikael Agricola. Ensi vuonna juhlimme hänen muistoaan, kun hänen kuolemastaan tulee kuluneeksi 450 vuotta. Moni salaisuus on hänen ansiostaan tullut julkiseksi. Koko Raamatun saimme noin sata vuotta myöhemmin. Jumalan ikuinen sana välittyi meidän esi-isillemme ja äideillemme suomen kielen sanoissa, heidän sanoissaan. Nämä sanat tarttuivat heihin ja kantoivat heitä elämän ilossa ja tuskassa. Ne välittivät heille Jumalan armon. Siitä me olemme tänään kiittämässä Jumalaa.
Mutta vuosisadat ovat muuttaneet kieltämme. Kun yritämme tavata Mikael Agricolan Uutta testamenttia tai vuoden 1642 Raamatun tekstiä, kielemme on mennä solmuun ja meidän on vaikea tavoittaa ajatusta. Sama koskee jo vuoden 1938 Raamattuakin. Niin kieli muuttuu.
Vuosisadat ovat muuttaneet myös maailmaamme. Sana pysyy, mutta vain siten, että se nytkin kääntyy meidän sanoiksemme. Muuttumattoman on kohdattava meidät muuttuvalla kielellä. Raamatun on saatava puhua meille omalla äidinkielellämme, ei isoäitiemme tai iso-isoäitiemme kielellä. Niin on myös muiden ihmisten oman aikamme maailmassa saatava kuulla pelastuksen salaisuus julkisena salaisuutena omalla kielellään. Siksi Pipliaseura tekee työtään, tukee raamatunkäännöstyötä sekä lähellä että kaukana.
Kun kuulemme Jumalan sanaa omalla kielellämme, tämän hetken kielellä, sana tulee taas lihaksi ja asuu meidän keskellämme. Se on meille armon ja totuuden sana, elämän sana. Kun me rukoillen etsimme siitä elävää Jumalaa ja olemme sille kuuliaisia, se kantaa meitä ajassa ja vie meidät ikuisuuteen.
Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään niistä, jotka häneen uskovat, joutuisi kadotukseen, vaan he kaikki saisivat ikuisen elämän.