|
||
Kirkkorinne
sakasti päivystys ma-pe
klo 11-12 (03) 626 4275
ylivahtimestari 050 326 5874 (ark. alk. klo 13 sekä la-su)
Linkki
Hämeenlinnan kaupungin karttasivuille
Kirkko on avoinna
talvella klo 11-13 ja
touko- ja syyskuussa klo 11-15
sekä kesä-elokuussa klo 10-18.
Tiedoksi:
kuulosauvat ja induktiosilmukka on. Pyörätuoliluiska laitetaan
kirkossa pidettäviä tilaisuuksia varten.
Kirkkoon mahtuu 800 henkilöä ja kappeliin 25 henkilöä.
Hämeenlinnan kirkko on yksi maamme merkittävimmistä kustavilaisen
klassismin edustajista. Vuonna 1798 valmistuneen kirkon
piirustukset on tehnyt taidemaalari Louis Jean Desprez, joka oli
Ruotsi-Suomen kuninkaan Kustaa III:n palveluksessa. Kirkon esikuva
lienee ollut Rooman Pantheon-temppeli.
Alun perin kirkko oli ympyränmuotoinen ja sisustukseltaan
amfiteatterimainen. Alttari oli keskellä kirkkoa, penkit sen
ympärillä kohosivat loivasti seiniä kohti kahdeksassa lohkossa.
Kirkon ulkonäkö muuttui ratkaisevasti vuonna 1892, jolloin kirkko
laajennettiin ristikirkoksi Josef Stenbäckin suunnitelmien mukaan.
Sisustus purettiin ja kirkkoon rakennettiin lehterit.
Kirkon sisustusta uudistettiin seuraavan kerran vuonna 1912 Ilmari
Launiksen suunnitelmien mukaisesti. Kirkkoon tehtiin seinä- ja
lasimaalaukset, jotka poistettiin vuoden 1964 peruskorjauksessa.
Tuolloin kirkon sisustus palautettiin mahdollisimman lähelle
alkuperäistä Aarno Ruusuvuoren suunnitelmien mukaisesti.
Alexandra Såltinin maalaama ja vuonna 1892 kirkkoon lahjoitettu
alttaritaulu kuvaa Vapahtajan ilmestymistä Maria Magdaleenalle
pääsiäisaamuna.
Tekstiilitaiteilija Irma Kukkasjärven suunnittelemat ja Fredrika
Wetterhoff -säätiön kutomon valmistamat liturgiset kirkkotekstiilit
otettiin käyttöön vuonna 1987. Lehterikaiteen taidetekstiili
valmistui adventiksi 1998, jolloin vietettiin kirkon
200-vuotisjuhlia.
Hämeenlinnan kirkon Ladegast-tyyliset urut ovat vuodelta 2003.
Saksalaisen urkurakentamo Georges Heintzin rakentamat urut
edustavat tyyliltään myöhäisbarokin ja varhaisromantiikan
taitekohdan tyyliä. Uruissa on 36 äänikertaa, jotka on jaettu
kolmelle sormiolle ja yhdelle jalkiolle.

