Etusivu >  Häistä hautajaisiin >  Konfirmaatio

Konfirmaatio

Rippikoulun päätteeksi vietettävä konfirmaatio merkitsee kasteen vahvistamista. Jumala vahvistaa konfirmoitavia, jotka rippikoulussa saamansa opetuksen jälkeen tunnustautuvat Jeesuksen opetuslapsiksi. Konfirmaatiossa nuoret yhtyvät samaan uskontunnustukseen, joka luettiin heidän kastetilaisuudessaan. Seurakunta rukoilee heidän puolestaan ja heidät siunataan apostolisella siunauksella. Konfirmaation jälkeen nuori saa käydä itsenäisesti ehtoollisella, toimia kummina sekä täytettyään 18 vuotta asettua ehdokkaaksi seurakunnan luottamustoimiin.

Käytännön järjestelyt

Konfirmaatio toimitetaan kirkossa, usein tavallisen ehtoollisjumalanpalveluksen yhteydessä. Toisinaan pidetään erikseen konfirmaatiojumalanpalvelus erityisesti Vanajan kirkossa kirkon pienen koon vuoksi. Kuten kastepäivänä, konfirmoitavat puetaan juhlaan valkoisiin pukuihin eli alboihin. Ne muistuttavat kasteen armosta ja anteeksiantamuksesta. Konfirmaatiotilaisuuden jälkeen on tapana viettää kotona rippijuhlaa sukulaisten ja ystävien kanssa. Rippikoulua pitäneet pappi ja nuorisotyönohjaaja, usein myös leirin isoset, vierailevat pyydettäessä juhlissa.

Lisää rippikouluista

 
Kirjanmerkkeihin / Jaa