Etusivu >  Häistä hautajaisiin >  Hautaan siunaaminen >  Hautamuistomerkki

Hautamuistomerkki

Muistomerkin hankinnassa ei kannata kiirehtiä. Maan painumisen vuoksi on parempi, että hautakivi sijoitetaan paikalleen vasta noin vuoden kuluttua hautauksesta. Seurakunta toimittaa siksi aikaa haudalle valkoisen puuristin. Hautakiven saa tuoda haudalle 1.6. - 31.10., ellei routaantunut maa sitä estä. Muistomerkin pystyttämiseen on hankittava lupa. Lupakaavakkeita saa hautaustoimistoista, kiviliikkeistä sekä taloustoimistosta (Rauhankatu 14).

Muistomerkin paikoilleen asentamisesta huolehtivat hautakiviliikkeet omaisten toimeksiannosta. Muistomerkkiä hankittaessa on hyvä miettiä merkin soveltuvuutta kyseiselle hauta-alueelle. Yhdenmukaiset muistomerkit eivät ole tavoite, mutta eri alueille sopivat erityyppiset hautamuistomerkit.

Muistomerkkejä ja hautausmaita koskeviin käytännön kysymyksiin vastaavat:
hautaustoimen päällikkö Kari Laiho, p. 050 552 8787
työnjohtaja Risto Heikkonen, p. 050 469 6550.

 
Kirjanmerkkeihin / Jaa